Digizer - Blogi


 

Harjoittelussa Digizerillä - Kuinka tietojenkäsittelijä löysi paikkansa digimarkkinoinnin maailmasta

11.04.2019

 

Ammattiharjoittelu kuuluu olennaisesti ammattikorkeakouluopintoihin, myös tietojenkäsittelyn puolella. Oman harjoitteluni suoritin täällä Digizerillä ja 14 viikkoa on vierähtänyt nopeammin kuin olisin kuvitellutkaan. Pidin ja pidän edelleen harjoittelua ainutlaatuisena mahdollisuutena tutustua erilaisiin alan työtehtäviin ja jopa keinona löytää itselleen sopiva työpaikka. Monen harjoittelijan kohdalla käy juurikin niin iloisesti, että harjoittelupaikasta muuntautuu työpaikka. Näin kävi myös minunkin kohdallani, mutta miten päädyin harjoitteluun Digizerille? Vastaus on, että töiden kautta. 

Olen ollut Digizerillä osa-aikaisena työntekijänä kohta vuoden. Osa-aikatyössäni tein pääasiassa chat-asiakaspalvelua, mutta satunnaisesti myös sisällönsyöttöä sekä tuotehallintaa. Hakiessani osa-aikatöitä muistan miettineeni, kuinka kiinnostavilta ja jännittäviltä digitaalisen markkinoinnin palvelut kuulostavatkaan. Opintojen edetessä ja digimarkkinointiin tutustuessa päätin hakea harjoitteluun tuttuun työpaikkaani, Digizerille. Nyt jälkeenpäin ajatellen en olisi uskonut kuinka laaja kenttä digitaalinen markkinointi kaikkine työtehtävineen on. 

Olen oppinut paljon ja harjoitteluni aikana ei todellakaan ole vain keitelty kahvia, vaan olen saanut tehdä oikeita, yrityksen liiketoimintaa hyödyttäviä työtehtäviä sekä päässyt hoitamaan asiakkuuksia. Työtehtävieni kautta olen päässyt oppimaan erityisesti hakukoneoptimointia. Hakukoneoptimoinnin alaisiin työtehtäviin kuuluivat esimerkiksi avainsanatutkimus, sivuston tekninen arviointi ja hakukoneystävällinen sisällöntuotanto. Pääsin myös tekemään konversio-optimointia ja Facebook-markkinointia

Olen päässyt hyödyntämään tietojenkäsittelyn koulutuksessa opittuja taitoja harjoittelussa runsaasti. Sanoisin, että digitaalisen markkinoinnin töissä teknisempi osaaminen, kuten ymmärrys koodista, nettisivuista, servereistä sekä visuaalisen puolen hallinta vain helpottaa työtehtävien sujumista ja nopeuttavat oppimisprosessia. Näinpä kannustan kaikkia, niin markkinoinnin kuin IT-alan opiskelijoita hakemaan harjoitteluun digimarkkinoinnin mielenkiintoiseen maailmaan.

 

Kirjoittanut: 
Alisa, Digizerin harjoittelija keväällä 2019

 

Digizer etsii jatkuvasti uusia harjoittelijoita erilaisiin tehtäviin. Mikäli kiinnostuit, lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen info@digizer.fi tai kysy lisää!
 

Kaikki julkaisut

Vertailu eri chat-ohjelmista

Liiketoiminta kasvuun hakukonemainonnan avulla

Canvan uudet ominaisuudet

Mitä verkkokaupassa tapahtuu vuonna 2020?

Fiksu uutiskirje, tyytyväinen vastaanottaja – Osa 3

Laadukkaat tuotekuvat ovat verkkokaupan valttikortti

Termejä ja tietoutta digimarkkinoinnista - Tekninen termistö 2/3

Canva-ohjeet - 5 helppoa vaihetta upeisiin mainoskuviin

Uudet asiakaspalvelutiimiläiset esittäytyvät

10 syytä keskeytyneeseen ostotapahtumaan – näin parannat verkkokauppasi ostoprosenttia!

Fiksu uutiskirje, tyytyväinen vastaanottaja – Osa 2

Uratarina: Harjoittelijasta myyntipäälliköksi

Facebook verkkokaupan tukena

Termejä ja tietoutta digimarkkinoinnista - Tekninen termistö 1/3

Digizerin myyntitiimi kasvaa

Vinkit tehokkaaseen Display-mainontaan

Kuusi vinkkiä toimivampaan verkkokauppaan

Fiksu uutiskirje, tyytyväinen vastaanottaja – Osa 1

Edistä myyntiä asiakaspalvelun avulla

Haluatko tietää, miten kilpailijasi mainostaa Facebookissa?

Termejä ja tietoutta digimarkkinoinnista - Yleinen termistö

Asiakkaasta Digizerin tiimiin

Avainsana-analyysillä apua näkyvyyden parantamiseen hakukoneissa

Google Ads Shopping -mainokset avaavat uudet mahdollisuudet verkkokauppiaille

Yhteiset arvot koko toiminnan perustana – toimitusjohtajan kesäterveiset

Uusien asiakaspalvelijoiden kuulumisia

Innostava asiakaspalvelutyö - kuinka löysin tieni Digizerille

Mittarit Google Ads -avainsanojen seuraamiseen hakumainoksissa

Varmista digitaalinen turvallisuutesi

Digizerin uudet tuulet – alkuvuoden kuulumisia

Verkkokauppa Facebookissa - hyödynnä uuden toiminnon potentiaali

Harjoittelussa Digizerillä - Kuinka tietojenkäsittelijä löysi paikkansa digimarkkinoinnin maailmasta

Asiakaspalvelua tarvitaan myös viikonloppuisin - Kokemuksia testikuukaudesta

Älä hukkaa ostajaa - Luo sisältöjä asiakkuuden jokaiseen vaiheeseen

Anna verkkokaupallesi kasvot - Kiitä ja huomioi asiakasta

Google Ads - miten valita sopiva attribuutiomalli?

Hyödynnä Facebookin mukautettuja kohderyhmiä

Asiakasta ei kiinnosta kuinka hyvä olet - vaan miten voit auttaa häntä matkalla tavoitteisiin

Hyvästit äitiyslomalle, tervetuloa uusi asiakaspalvelun vuosi!

Digiajan asiakas vaatii informatiivista ja sujuvaa logistiikkaa ja varastotoimintaa

Dimmy-harjoittelijana digimarkkinointia opettelemassa

Menestystä sesonkimyyntiin Google Adsin avulla

Sosiaalisen median markkinointivinkit vuodelle 2019

Musta perjantai aloittaa verkkokauppiaan adventin

Verkkokaupan palveluyhtiön monet mahdollisuudet - Kokemuksia harjoittelujaksosta Digizerillä

Näkyvätkö verkkokauppasi tuotteet niitä etsiville?

Näin teet tehokasta Google Ads -tekstimainontaa

Facebook-ryhmien hyödyt yrityksille

Uskottavaa brändiä ei voi rakentaa kohtaamatta asiakasta

Sisällönsyöttö kannattaa tehdä fiksusti

Google Ads – miten tekstimainokset muuttuivat?

6 keinoa parantaa verkkokaupan konversioastetta

Miten rakennetaan hyvä uutiskirje?

Mikä ero on Facebook-mainoskampanjan ja sivujulkaisun buustauksen välillä?

Miksi kannattaa ottaa chat-palvelu käyttöön

Edullisista toimituskuluista kilpailuetua verkkokaupallesi

Lääkkeitä hitaaseen sivustoon

Google AdWordsin uusi käyttöliittymä rohkeasti käyttöön!

Blogi voi kasvattaa verkkokauppasi myyntiä

Facebook-mainostyypit, joita kannattaa kokeilla

Miksi varastotoimintojen ulkoistaminen kannattaa?

Digizer 2 vuotta - toimitusjohtajan terveiset

Koneoppiminen digimarkkinointia tehostamassa

YouTubessa mainostaminen

Facebookin uutisvirta uudistui – mitä siitä?

Blogin hakukoneoptimointi

Varastonhallinta ja asiakaspalvelu kulkevat käsi kädessä

Näillä askelilla luot myyvän verkkokaupan

Sisällön merkitys verkkokaupalle

4 kohdan myyntistrategia verkkokaupalle

5 erilaista ostajatyyppiä verkkokaupassa

5 vinkkiä verkkokauppiaille sosiaalisen median hyödyntämiseen

7 vinkkiä parempaan varastonhallintaan

8 tärkeää asiakaspalvelutaitoa

Kuvien hakukoneoptimointi

Google suosii salattuja yhteyksiä käyttäviä sivustoja

Äänihaku kasvaa

7 asiaa, joita yritykset pelkäävät hakukoneoptimoinnissa

Tuotetekstit - Mahdollisuus kehua!

Verkkokauppias: Vältä nämä virheet!

Hakukoneoptimointi on sisällön optimointia

Vinkkejä blogiteksteihin

Blogin merkitys yritykselle

Tehokasta chattailua

Verkkokauppiaan somevinkit

Palvelutarjontamme laajentui: Chat -asiakaspalvelu on nykyaikaa!

Kitkatonta shoppailua mobiililla

Kuvien luonti helposti digimarkkinointiin

Asiakaspalvelu: Monta kanavaa, yksi tavoite

Tuotetekstien kaksi roolia

Hyvän tuotekuvan ominaisuudet

Herätä asiakkaiden luottamus

Google uudisti hakusanamainontaa - Mikä muuttui?

Tuotekuvien merkitys verkkokaupalle

Verkkokauppias - Onko sinulla liian kiire?

Ovatko verkkokauppasi perusedellytykset kunnossa?

Miten voimme auttaa sinun yritystäsi? Ota meihin yhteyttä!

Oletko kiinnostunut palveluistamme? Jätä alle yhteystietosi ja viestisi, niin kerromme lisää.