Digizer - Blogi


 

Digizerin myyntitiimi kasvaa

06.09.2019

Kesälomakauden päätteeksi Digizerin myyntitiimi kasvoi jälleen, kun starttailin Account Managerina elokuussa. Siirryin Digizerille autokaupan alalta; toimin noin 4 vuotta automyyjänä uusien autojen parissa. Näiden vuosien aikana näin monenlaisia ja monen pituisia hankintaprosesseja, osa helpompia ja osa tietysti haastavampia. Automerkkien järjestämät koulutukset antoivat hyvät eväät tulevaisuuden myyntityöhön myös autoalan ulkopuolella. Joskus törmäsin LinkedIn-postaukseen, jossa myyntityötä pidettiin parhaana “ensimmäisenä” työpaikkana. Tästä voin olla samaa mieltä; myyntitaidot taipuvat alalta toiselle ja niitä voi tarvita monissa muissakin työtehtävissä kuin myynnissä.

Pidin autoalasta erittäin paljon, mutta pidemmän aikaa olin pyöritellyt ajatusta siirtymisestä “omalle alalle”. Tradenomiopintojeni aikana suuntauduin digitaalisen markkinoinnin pariin, koska se vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja tietysti myös kasvavalta maailmalta. Kun bongasin Digizerin työpaikkailmoituksen, en voinut olla toimimatta. Digizer vaikutti nuorekkaalta ja kiinnostavalta työpaikalta ja tehtävä osui nappiin koulutukseni suhteen.

Vastaanotto ja tuki on ollut tiimin sisällä loistavaa. Ketterä ja nuorekas työilmapiiri on tehnyt vaikutuksen ensimmäisten viikkojen aikana. Nyt hommat on saatu rullaamaan ja aletaan päästä vauhtiin myös itsenäisesti. Uskoisin että meidän tiimillämme Digizerin kasvuvauhti ei ainakaan hiljene!

Tsekkaa mun profiili LinkedInissä ja heitä verkostoitumispyyntö, niin katsotaan yhdessä miten voisimme kehittää teidän digitaalista markkinointianne.

Kirjoittanut:

Hermanni 

Kaikki julkaisut

Termejä ja tietoutta digimarkkinoinnista - Tekninen termistö 2/3

Canva-ohjeet - 5 helppoa vaihetta upeisiin mainoskuviin

Uudet asiakaspalvelutiimiläiset esittäytyvät

10 syytä keskeytyneeseen ostotapahtumaan – näin parannat verkkokauppasi ostoprosenttia!

Fiksu uutiskirje, tyytyväinen vastaanottaja – Osa 2

Uratarina: Harjoittelijasta myyntipäälliköksi

Facebook verkkokaupan tukena

Termejä ja tietoutta digimarkkinoinnista - Tekninen termistö 1/3

Digizerin myyntitiimi kasvaa

Vinkit tehokkaaseen Display-mainontaan

Kuusi vinkkiä toimivampaan verkkokauppaan

Fiksu uutiskirje, tyytyväinen vastaanottaja – Osa 1

Edistä myyntiä asiakaspalvelun avulla

Haluatko tietää, miten kilpailijasi mainostaa Facebookissa?

Termejä ja tietoutta digimarkkinoinnista - Yleinen termistö

Asiakkaasta Digizerin tiimiin

Avainsana-analyysillä apua näkyvyyden parantamiseen hakukoneissa

Google Ads Shopping -mainokset avaavat uudet mahdollisuudet verkkokauppiaille

Yhteiset arvot koko toiminnan perustana – toimitusjohtajan kesäterveiset

Uusien asiakaspalvelijoiden kuulumisia

Innostava asiakaspalvelutyö - kuinka löysin tieni Digizerille

Mittarit Google Ads -avainsanojen seuraamiseen hakumainoksissa

Varmista digitaalinen turvallisuutesi

Digizerin uudet tuulet – alkuvuoden kuulumisia

Verkkokauppa Facebookissa - hyödynnä uuden toiminnon potentiaali

Harjoittelussa Digizerillä - Kuinka tietojenkäsittelijä löysi paikkansa digimarkkinoinnin maailmasta

Asiakaspalvelua tarvitaan myös viikonloppuisin - Kokemuksia testikuukaudesta

Älä hukkaa ostajaa - Luo sisältöjä asiakkuuden jokaiseen vaiheeseen

Anna verkkokaupallesi kasvot - Kiitä ja huomioi asiakasta

Google Ads - miten valita sopiva attribuutiomalli?

Hyödynnä Facebookin mukautettuja kohderyhmiä

Asiakasta ei kiinnosta kuinka hyvä olet - vaan miten voit auttaa häntä matkalla tavoitteisiin

Hyvästit äitiyslomalle, tervetuloa uusi asiakaspalvelun vuosi!

Digiajan asiakas vaatii informatiivista ja sujuvaa logistiikkaa ja varastotoimintaa

Dimmy-harjoittelijana digimarkkinointia opettelemassa

Menestystä sesonkimyyntiin Google Adsin avulla

Sosiaalisen median markkinointivinkit vuodelle 2019

Musta perjantai aloittaa verkkokauppiaan adventin

Verkkokaupan palveluyhtiön monet mahdollisuudet - Kokemuksia harjoittelujaksosta Digizerillä

Näkyvätkö verkkokauppasi tuotteet niitä etsiville?

Näin teet tehokasta Google Ads -tekstimainontaa

Facebook-ryhmien hyödyt yrityksille

Uskottavaa brändiä ei voi rakentaa kohtaamatta asiakasta

Sisällönsyöttö kannattaa tehdä fiksusti

Google Ads – miten tekstimainokset muuttuivat?

6 keinoa parantaa verkkokaupan konversioastetta

Miten rakennetaan hyvä uutiskirje?

Mikä ero on Facebook-mainoskampanjan ja sivujulkaisun buustauksen välillä?

Miksi kannattaa ottaa chat-palvelu käyttöön

Edullisista toimituskuluista kilpailuetua verkkokaupallesi

Lääkkeitä hitaaseen sivustoon

Google AdWordsin uusi käyttöliittymä rohkeasti käyttöön!

Blogi voi kasvattaa verkkokauppasi myyntiä

Facebook-mainostyypit, joita kannattaa kokeilla

Miksi varastotoimintojen ulkoistaminen kannattaa?

Digizer 2 vuotta - toimitusjohtajan terveiset

Koneoppiminen digimarkkinointia tehostamassa

YouTubessa mainostaminen

Facebookin uutisvirta uudistui – mitä siitä?

Blogin hakukoneoptimointi

Varastonhallinta ja asiakaspalvelu kulkevat käsi kädessä

Näillä askelilla luot myyvän verkkokaupan

Sisällön merkitys verkkokaupalle

4 kohdan myyntistrategia verkkokaupalle

5 erilaista ostajatyyppiä verkkokaupassa

5 vinkkiä verkkokauppiaille sosiaalisen median hyödyntämiseen

7 vinkkiä parempaan varastonhallintaan

8 tärkeää asiakaspalvelutaitoa

Kuvien hakukoneoptimointi

Google suosii salattuja yhteyksiä käyttäviä sivustoja

Äänihaku kasvaa

7 asiaa, joita yritykset pelkäävät hakukoneoptimoinnissa

Tuotetekstit - Mahdollisuus kehua!

Verkkokauppias: Vältä nämä virheet!

Hakukoneoptimointi on sisällön optimointia

Vinkkejä blogiteksteihin

Blogin merkitys yritykselle

Tehokasta chattailua

Verkkokauppiaan somevinkit

Palvelutarjontamme laajentui: Chat -asiakaspalvelu on nykyaikaa!

Kitkatonta shoppailua mobiililla

Kuvien luonti helposti digimarkkinointiin

Asiakaspalvelu: Monta kanavaa, yksi tavoite

Tuotetekstien kaksi roolia

Hyvän tuotekuvan ominaisuudet

Herätä asiakkaiden luottamus

Google uudisti hakusanamainontaa - Mikä muuttui?

Tuotekuvien merkitys verkkokaupalle

Verkkokauppias - Onko sinulla liian kiire?

Ovatko verkkokauppasi perusedellytykset kunnossa?

Miten voimme auttaa sinun yritystäsi? Ota meihin yhteyttä!

Oletko kiinnostunut palveluistamme? Jätä alle yhteystietosi ja viestisi, niin kerromme lisää.