Digizer - Blogi


 

Digiajan asiakas vaatii informatiivista ja sujuvaa logistiikkaa ja varastotoimintaa

10.01.2019

Verkkokaupat ovat vahvistaneet asemaansa kivijalkamyymälöiden rinnalla, ja tuotteiden ostaminen ”etänä” on nykypäivää. Myös jo ennen verkkokauppamaailmaa on tuotteita pystynyt ostamaan perinteisen postin kautta. Näistä postimyyntikuvastojen kulta-ajoista on kuitenkin menty hurjasti eteenpäin. Tämä näkyy muutoksina mm. toimitusajoissa ja kuluttajakäyttäytymisessä. Verkkokauppojen onkin tärkeää huomioida toiminnassaan nämä nopeatahtisen, digitalisoituneen maailman vaikutukset asiakkaiden tarpeisiin.
 
Verkkokauppojen määrän kasvaessa myös vaihtoehtojen määrä kasvaa, ja asiakas voi ostaa saman tuotteen monesta paikasta. Ostopäätökseen vaikuttavat luonnollisesti mm. hinta ja muu tuotevalikoima, mutta vaihtoehtojen myötä myös verkkokaupan logistiikka ja varastotoiminta ovat nousseet asiakkaita kiinnostaviksi seikoiksi sen sijaan, että ne olisivat jotain abstraktia ja etäistä. 
 

Informatiivisuus ja reaaliaikaisuus ovat verkko-ostoksissa nykypäivää

Yhä useampi asiakas haluaa tietää ja osaa etsiä faktoja verkkokaupan toimitusprosessista ostopäätöstä tehdessään. Kuluttajaa voi kiinnostaa esimerkiksi se, mistä päin maailmaa tai Suomea tilaus toimitetaan. Monet arvostavat myös mm. verkkokaupassa näkyvää reaaliaikaista tietoa siitä, kuinka monta kappaletta kyseistä tuotetta on varastossa.
 
Asiakkaat haluavat myös olla kärryillä siitä, miten heidän tilauksensa toimitusprosessi etenee. Esimerkiksi asiakastilillä näkyvä tai sähköpostiin kilahtava tieto ”pakattu”, ”lähetetty” tai ”tuote jää jälkitoimitukseen” lisää asiakkaan luottamusta verkkokauppaan ja tyytyväisyyttä ostokokemukseen. Yhtä lailla tärkeää on toimituksen etenemisen seurantamahdollisuus esimerkiksi kuljetusyhtiön seurantakoodilla. Näiden asioiden huomioiminen säästää myös asiakkailta vaivaa, kun tilauksen perään ei tarvitse kysellä asiakaspalvelusta.
 

Toimitusprosessin tulee olla helppo, nopea ja sujuva

Asiakkaan osuuden tilausprosessissa tulee olla mahdollisimman helppo. Asiakkaat toivovat mm. erilaisia ja selkeitä vaihtoehtoja toimitustapoihin sekä esimerkiksi noutopisteen valintaan. Lisäksi nykypäivänä kuluttajat osaavat vaatia verkkokaupalta tilauksen ripeää käsittelyä ja nopeaa toimitusta. Myös palautusprosessin tulisi olla yksinkertainen. 
 
Saumaton, selkeä ja vaihtoehtoja tarjoava toimitusprosessi sekä lyhyt toimitusaika voivatkin toimia verkkokaupan myyntivalttina. Asiakkaan näkökulmasta lisäarvoa tuovat myös toimitukseen liittyvät lisäedut, kuten edulliset tai ilmaiset toimituskulut ja ilmainen vaihto- ja palautusmahdollisuus. 
 

Huonoa asiakaskokemusta ei kannata jättää käsittelemättä

Tyytymättömyys toimitusprosesseihin korostuu vaihtoehtoisten verkkokauppojen runsaudessa. Asiakkaalla voi olla useita kauppoja, joista valita. Vaikkapa viivästys toimituksessa voi johtaa tilauksen peruutukseen. Mikäli taas toimitusprosessissa joku muu osa tökkii (esim. virhe varastosaldossa tai huonosti pakatun tuotteen hajoaminen), saattaa asiakas pahimmassa tapauksessa vaihtaa pysyvästi toiseen kauppaan. Moni negatiivinen asiakaspalaute on nykyään näkyvillä myös somessa. Yksi huono kokemus voi näin ollen käännyttää monta potentiaalista asiakasta pois.

Huonojen asiakaskokemusten käsittelytavalla onkin väliä sekä vanhojen että uusien asiakkaiden kannalta. Hyvä asiakaspalvelu voi pelastaa huonon tilaajakokemuksen, ja sosiaalisessa mediassa annettuihin palautteisiin kannattaa vastata – tietysti myös niihin positiivisiin.

Toivotko apua ja sujuvuutta verkkokauppasi logistiikkaan ja varastotoimintaan? Me olemme apunasi! Kysy lisää ottamalla yhteyttä.

 

Kirjoittaja: Melina

 

Lue myös:

7 vinkkiä parempaan varastonhallintaan

Varastonhallinta ja asiakaspalvelu kulkevat käsi kädessä

Kaikki julkaisut

Uudet asiakaspalvelutiimiläiset esittäytyvät

10 syytä keskeytyneeseen ostotapahtumaan – näin parannat verkkokauppasi ostoprosenttia!

Fiksu uutiskirje, tyytyväinen vastaanottaja – Osa 2

Uratarina: Harjoittelijasta myyntipäälliköksi

Facebook verkkokaupan tukena

Termejä ja tietoutta digimarkkinoinnista - Tekninen termistö 1/3

Digizerin myyntitiimi kasvaa

Vinkit tehokkaaseen Display-mainontaan

Kuusi vinkkiä toimivampaan verkkokauppaan

Fiksu uutiskirje, tyytyväinen vastaanottaja – Osa 1

Edistä myyntiä asiakaspalvelun avulla

Haluatko tietää, miten kilpailijasi mainostaa Facebookissa?

Termejä ja tietoutta digimarkkinoinnista - Yleinen termistö

Asiakkaasta Digizerin tiimiin

Avainsana-analyysillä apua näkyvyyden parantamiseen hakukoneissa

Google Ads Shopping -mainokset avaavat uudet mahdollisuudet verkkokauppiaille

Yhteiset arvot koko toiminnan perustana – toimitusjohtajan kesäterveiset

Uusien asiakaspalvelijoiden kuulumisia

Innostava asiakaspalvelutyö - kuinka löysin tieni Digizerille

Mittarit Google Ads -avainsanojen seuraamiseen hakumainoksissa

Varmista digitaalinen turvallisuutesi

Digizerin uudet tuulet – alkuvuoden kuulumisia

Verkkokauppa Facebookissa - hyödynnä uuden toiminnon potentiaali

Harjoittelussa Digizerillä - Kuinka tietojenkäsittelijä löysi paikkansa digimarkkinoinnin maailmasta

Asiakaspalvelua tarvitaan myös viikonloppuisin - Kokemuksia testikuukaudesta

Älä hukkaa ostajaa - Luo sisältöjä asiakkuuden jokaiseen vaiheeseen

Anna verkkokaupallesi kasvot - Kiitä ja huomioi asiakasta

Google Ads - miten valita sopiva attribuutiomalli?

Hyödynnä Facebookin mukautettuja kohderyhmiä

Asiakasta ei kiinnosta kuinka hyvä olet - vaan miten voit auttaa häntä matkalla tavoitteisiin

Hyvästit äitiyslomalle, tervetuloa uusi asiakaspalvelun vuosi!

Digiajan asiakas vaatii informatiivista ja sujuvaa logistiikkaa ja varastotoimintaa

Dimmy-harjoittelijana digimarkkinointia opettelemassa

Menestystä sesonkimyyntiin Google Adsin avulla

Sosiaalisen median markkinointivinkit vuodelle 2019

Musta perjantai aloittaa verkkokauppiaan adventin

Verkkokaupan palveluyhtiön monet mahdollisuudet - Kokemuksia harjoittelujaksosta Digizerillä

Näkyvätkö verkkokauppasi tuotteet niitä etsiville?

Näin teet tehokasta Google Ads -tekstimainontaa

Facebook-ryhmien hyödyt yrityksille

Uskottavaa brändiä ei voi rakentaa kohtaamatta asiakasta

Sisällönsyöttö kannattaa tehdä fiksusti

Google Ads – miten tekstimainokset muuttuivat?

6 keinoa parantaa verkkokaupan konversioastetta

Miten rakennetaan hyvä uutiskirje?

Mikä ero on Facebook-mainoskampanjan ja sivujulkaisun buustauksen välillä?

Miksi kannattaa ottaa chat-palvelu käyttöön

Edullisista toimituskuluista kilpailuetua verkkokaupallesi

Lääkkeitä hitaaseen sivustoon

Google AdWordsin uusi käyttöliittymä rohkeasti käyttöön!

Blogi voi kasvattaa verkkokauppasi myyntiä

Facebook-mainostyypit, joita kannattaa kokeilla

Miksi varastotoimintojen ulkoistaminen kannattaa?

Digizer 2 vuotta - toimitusjohtajan terveiset

Koneoppiminen digimarkkinointia tehostamassa

YouTubessa mainostaminen

Facebookin uutisvirta uudistui – mitä siitä?

Blogin hakukoneoptimointi

Varastonhallinta ja asiakaspalvelu kulkevat käsi kädessä

Näillä askelilla luot myyvän verkkokaupan

Sisällön merkitys verkkokaupalle

4 kohdan myyntistrategia verkkokaupalle

5 erilaista ostajatyyppiä verkkokaupassa

5 vinkkiä verkkokauppiaille sosiaalisen median hyödyntämiseen

7 vinkkiä parempaan varastonhallintaan

8 tärkeää asiakaspalvelutaitoa

Kuvien hakukoneoptimointi

Google suosii salattuja yhteyksiä käyttäviä sivustoja

Äänihaku kasvaa

7 asiaa, joita yritykset pelkäävät hakukoneoptimoinnissa

Tuotetekstit - Mahdollisuus kehua!

Verkkokauppias: Vältä nämä virheet!

Hakukoneoptimointi on sisällön optimointia

Vinkkejä blogiteksteihin

Blogin merkitys yritykselle

Tehokasta chattailua

Verkkokauppiaan somevinkit

Palvelutarjontamme laajentui: Chat -asiakaspalvelu on nykyaikaa!

Kitkatonta shoppailua mobiililla

Kuvien luonti helposti digimarkkinointiin

Asiakaspalvelu: Monta kanavaa, yksi tavoite

Tuotetekstien kaksi roolia

Hyvän tuotekuvan ominaisuudet

Herätä asiakkaiden luottamus

Google uudisti hakusanamainontaa - Mikä muuttui?

Tuotekuvien merkitys verkkokaupalle

Verkkokauppias - Onko sinulla liian kiire?

Ovatko verkkokauppasi perusedellytykset kunnossa?

Miten voimme auttaa sinun yritystäsi? Ota meihin yhteyttä!

Oletko kiinnostunut palveluistamme? Jätä alle yhteystietosi ja viestisi, niin kerromme lisää.